”Energy – your everyday Superpower” – Leuven, Belgia, kesä 2013


Olin ollut BEST:n toiminnassa enemmän tai vähemmän mukana jo pidemmän aikaa, kun päätin hakea ensimmäiselle kurssilleni. Kurssivalintaani vaikutti mielenkiintoinen aihe älykkäät sähköverkot ja se, että olin tutustunut vaihdossa mukaviin ihmisiin Belgiasta, jotka olivat herättäneet mielenkiintoni kyseistä maata kohtaan. Motivaatiokirjeessä yritin tuoda esiin, miksi olen hyvä tyyppi, miksi haen juuri kyseiselle kurssille ja mikä minua kiehtoo ja kiinnostaa Belgiassa. Tarkoitukseni oli kertoa itsestäni hauskasti, mutta teeskentelemättä. Hain vain tälle kurssille, ja tulin onneksi valituksi.

Muut kurssilaiset olivat erittäin fiksuja ja mukavia. Heidän kanssaan sai loistavasti aikaan sekä kurssin aiheeseen liittyviä vakavia keskusteluja, joista koin oppineeni hurjasti uutta, että kevyempiä jutteluita. Olin erittäin tyytyväinen porukkaan, joka oli sopivan heterogeeninen sukupuoli-, maa- ja ekstroverttiusastejakaumaltaan. Kurssin järjestäjät hoitivat hommansa erittäin hyvin, tekivät ruokaa, järjestivät ilta- ja viikonloppuohjelmaa ja olivat järjestäneet kurssin opetuksen erinomaisesti.  Vaikutti heillä olevan meidän kanssamme ihan mukavaakin.

Kurssin opetus koostui luennoista, pienistä ryhmätehtävistä, leikkimielisistä insinööritaitokilpailuista sekä yritysvierailuista. Loppukokeena oli osalle kurssilaisista turhan vaativa muutaman tunnin tehokasta työaikaa vienyt projekti, jonka kaikki kuitenkin läpäisivät. Luennoitsijat olivat asiansa osaavia ja puhuivat erinomaista englantia. Yritysvierailuilla yritysten edustajat pitivät meille ihan kunnon luentoja, mihin olin tyytyväinen. Kiersimme öljynjalostamossa, tutkimuslaitoksessa ja sähköyhtiössä ja pääsimme esimerkiksi kokeilemaan yhden firman sähköautoja. Opintopisteitä kurssista sai 1,5, jotka päätyvät tutkintooni vapaasti valittaviin kursseihin.

Joka ilta paikalliset BEST:läiset olivat järjestäneet meille bileet jonkun killan omassa baarissa, leffaillan, pubirundin, kiertelyä kaupungilla, lentopalloa tai muuta sellaista. Viikonloppuna kävimme Brysselissä, mikä oli hienoa, ja melomassa Etelä-Belgiassa pitkässä joessa. Unta sai kahden viikon ajan hieman riittämättömästi, mutta hauskaa ja hyödyllistä tuli koettua senkin edestä.

Suosittelen ehdottomasti hakemaan BEST:n kurssille!

 

Jenni Alanen